Tarinamme
Tilan isännällä on ollut tapana tuottaa liikeideoita tasaisella syötöllä. Harvoin näitä kuitenkaan on toteutettu. Mehiläistarhaus oli yksi näistä ideoista eikä rouva oikein lämmennyt ajatukselle. Eräänä elokuisena päivänä 2015 kohtalo muutti tilannetta siten, että pihatuijaamme ilmestyi mehiläisparvi. Ystävän avustuksella saimme napattua parven pahvilaatikkoon. Hänen kysymyksensä muutti kenties elämämme: "Haluatteko mehiläisparven itsellenne vai vienkö mukanani?" Olimme kuvitelleet että hän vie parven takaisin omistajalleen. Emme tuolloin tienneet että karanneet mehiläisparvet eivät kuulu kenellekään. Toisaalta kun vähän asiaa miettii, olisihan se sula mahdottomuus löytää parven lähtöpaikkaa, sillä eihän hyönteisillä ole tunnistenumeroita.
Päätimme pitää parven itsellämme ja siirsimme sen pesälaatikkoon asustelemaan pihallemme. Melko pian syksyllä huomasimme että mehiläisten hoidossa on syytä käyttää kunnollisia mehiläistenhoitoasusteita: metsurin kypärä ei ihan riittänyt mehiläisten pitämiseen poissa kasvoilta. Hankimmekin pian kunnolliset tarvikkeet mehiläisten hoitamiseen. Saimme talveutettua mehiläispesän suureksi ihmeeksemme, sillä osaamista mehiläisten hoidosta meillä ei ollut. Alkuvuodesta 2016 osallistuimme Varsinais-Suomen mehiläistarhaajat ry:n järjestämälle mehiläishoidon peruskurssille josta saimmekin hyvän alun mehiläistenpidolle.
Kasvatimme pesämäärää pikku hiljaa ja hoidimme mehiläisiä omien ansiotöidemme ohella. Miia suoritti mehiläistarhaajan ammattitutkinnon Mustialassa vuonna 2019. Pesämäärän lähestyessä sataa päätimme keskittyä tarhaukseen ja Miia jäi hoitamaan mehiläisiä ja yritystoimintaa kotoa käsin.
